Osakesijoittajan tuotto muodostuu osingoista ja arvonnoususta. Säännöllisesti esiin nousee kuitenkin keskustelu osingonmaksun tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta. Osingon puolustajat arvostavat tasaista tulovirtaa ja näkevät osingon osoituksena tuloksentekokyvystä. Osingonjakoon kriittisemmin suhtautuvat puolestaan toteavat osingon olevan vain rahansiirto taskusta toiseen verottajan viedessä osan välistä. Periaatteessa molemmat näkemykset ovat valideja, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
Yritystoiminnan on tarkoitus tuottaa voittoa ja yrityksen liiketoiminnasta ylijäävä raha kuuluu osakkeenomistajille. Kasvuvaiheessa yritys tarvitsee enemmän rahaa investointeihin, mutta jos yhtiö ei koskaan pysty maksamaan osinkoa, kyseessä on huono bisnes. Osingonmaksukyky on osoitus siitä, että yrityksen liiketoiminta tuottaa myös oikeata kassavirtaa eikä vain voittoja paperilla.
Osingoista puhuttaessa ei voi ohittaa Berkshire Hathawayta ja Warren Buffettin haluttomuutta maksaa osinkoja. Buffettin filosofia perustuu ajatukseen, että raha tuottaa paremmin yrityksen taseessa kuin omistajan tilillä. Berkshire Hathaway eroaa kuitenkin monista muista yrityksistä siinä, että kyseessä on sijoitusyhtiö. Sijoitusyhtiöllä on periaatteessa mahdollisuus löytää maailmasta rajaton määrä sijoituskohteita, kun taas liiketoimintaa harjoittava yritys ei useinkaan pysty järkevästi investoimaan rajatonta määrää rahaa omalla toimialallaan.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että yritykset joilla on ylimääräistä rahaa, tekevät muita todennäköisemmin kalliita yritysostoja tai maksavat ylisuuria palkkioita johdolle. Säännöllistä osinkoa maksavat yritykset sen sijaan joutuvat harkitsemaan investointeja tarkemmin. Sopiva niukkuus rahasta pitää fokuksen tiukasti liiketoiminnassa ja tuloksen tekemisessä.
On myös osoitettu, että laskevassa markkinassa säännöllistä osinkoa maksavien yhtiöiden osakekurssit kärsivät muita yhtiöitä vähemmän. Osingot siis myös tasaavat markkinaheiluntaa.
Johtopäätös ei kuitenkaan ole se, että yhtiöiden tulisi lyhyellä aikavälillä maksimoida maksettujen osinkojen määrä. Päinvastoin – osingonjakopäätöksen tulisi aina perustua siihen, mikä on yhtiön liiketoiminnan, kasvutavoitteiden ja tarjolla olevien järkevien investointikohteiden tarvitsema rahamäärä sekä mikä on yrityksen optimaalinen pääomarakenne. Vasta tämän jälkeen ylimääräinen pääoma jaetaan omistajille.
Kaikkia investointeja ei kuitenkaan kannata rahoittaa ainoastaan omalla pääomalla, vaan monissa tilanteissa on järkevämpää maksaa osa tuloksesta osinkoina ulos ja samalla rahoittaa osa investoinneista velkarahalla. Yrityksen taseeseen kertyneet voittovarat eivät ole ilmaista rahaa, koska omistajat haluavat jokaiselle taseessa olevalle eurolle tuottoa.
Tiukka tase parantaa oman pääoman tuottoa, mutta yritys ei kuitenkaan voi velkaantua liikaa, koska tällöin pankit sekä muut velkojat vaativat suurempaa korkoa kasvaneen riskin vastapainoksi.
Ei siis ole yhtä oikeata vastausta siihen, kuinka suuren osan tuloksestaan yhtiöiden tulisi maksaa osinkoa maksimoidakseen omistajien varallisuus. Sijoittajat arvostavat kuitenkin tasaista ja yllätyksetöntä osingonjakopolitiikkaa, ja suuret vuosittaiset vaihtelut osingonjaossa voivat kertoa yhtiön tuloksen suuresta vaihtelusta tai johdon ennakointikyvyn puutteesta.
Yhteenvetona voidaan kuitenkin todeta, että vaikka yksittäisen vuoden osingon (osinkotuoton) suuruus ei kerro mitään yhtiön hyvyydestä sijoituskohteena, tasaisesti vuosittain kasvava osinko voidaan tulkita osoitukseksi terveestä liiketoiminnasta ja kasvavasta tuloksentekokyvystä. Näillä yhtiöillä myös osakkeen arvonkehitys on historiallisesti ollut keskimääräistä parempi.
Antti Lahtinen
salkunhoitaja
Dividend House Oy
Kirjoitus on alun perin julkaistu Osakesäästäjien Viisas Raha -lehdessä
