Huhtikuun asiakaskirje

Vuoden 2020 ensimmäistä neljännestä leimasi koronaviruksen globaali leviäminen, mikä aiheutti shokin sijoitusmarkkinoille. Osakemarkkinat eri puolilla maailmaa putosivat vajaan viiden viikon aikana peräti 35 prosenttia. Pohjat nähtiin maaliskuun 23. päivänä, jonka jälkeen optimismi palasi vähitellen markkinoille eri maissa tehtyjen laajojen rajoitustoimenpiteiden ansiosta. Osakekurssien nousu on jatkunut nyt huhtikuussa.

Vielä on kuitenkin epäselvää kuinka pitkäkestoisia vaikutuksia epidemia aiheuttaa yritystoimintaan eri puolilla maailmaa. Vaikutukset myös jakautuvat epätasaisesti eri toimialoille. Erityisesti hotelli- tai ravintolapalveluja tarjoavat yhtiöt ovat kärsineet rajusti, samoin esimerkiksi lentoyhtiöt. Sen sijaan monet päivittäistavarakaupat ovat raportoineet myyntinsä jopa kasvaneen, kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona. Yhtiöiden ensimmäiseltä vuosineljännekseltä julkaisemat raportit tuonevat hieman lisävalaistusta asiaan, vaikka tällä hetkellä useat yhtiöt ovatkin pidättäytyneet antamasta tulosohjeistusta.

Perjantain 17.4. arvoilla laskettuna Global Aristocrats -rahastomme on 13,8 % vuodenvaihteen tasoa alempana ja Nordic Small Cap on vastaavasti laskenut 28,1 % vuoden alusta. Dividend House Tuottokiinteistöt -rahaston arvo sen sijaan on noussut vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana 4,1 prosenttia.

Erikoissijoitusrahasto Tuottokiinteistöt on siis tarjonnut hajautushyötyä suhteessa osakerahastoihimme. Rahasto sijoittaa varansa korkeaa vuokrakassavirtaa tarjoaviin suomalaisiin kiinteistöihin ja sijoitetuille varoille tavoitellaan yli 8 % vuosittaista kokonaistuottoa. Monipuolinen rahastovalikoimamme tarjoaakin pitkäjänteiselle sijoittajalle mahdollisuuden hyviin tuottoihin sekä osake- että kiinteistömarkkinassa.

Rahastojen tuotonmaksu

Osakerahastojen A-osuuksien sekä Tuottokiinteistöt-erikoissijoitusrahaston vuosittainen tuotonjako on maksettu osuudenomistajien pankkitileille 7.4.2020. B-sarjan eli kasvuosuuksien osalta kertynyt osinkopotti jää rahastoon kasvamaan korkoa korolle. Rahastojen tuotto-osuudet muodostuivat seuraaviksi:

Dividend House Nordic Small Cap                      5,20 euroa per A-osuus
Dividend House Global Aristocrats                     2,45 euroa per A-osuus
Dividend House Tuottokiinteistöt                        1,147 euroa per rahasto-osuus

Dividend Housen nimi muuttuu

Dividend Housen yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön nimeksi Investors House Rahastot Oy. Uusi nimi otetaan käyttöön, kun se on rekisteröity kaupparekisteriin. Kuluneen kahden vuoden aikana tuoteperhe on kasvanut kahdella kiinteistörahastolla ja uudesta vaihtoehtoismuotoisesta lainarahaston perustamistyöstä on tiedotettu aiemmin. Nimenmuutoksella yhdenmukaistetaan konsernin brändejä ja uusi nimi kuvaa yhtiön kasvavaa tuoteperhettä paremmin.

Muutto yhteisiin tiloihin

Investors House ja Dividend House muuttivat uusiin yhteisiin tiloihin Triplan Workery Eastin ylimpään kerrokseen. Jatkossa löydät toimistomme osoitteesta Workery East, Pasilan asema-aukio 1, A-aulan 5. krs. Muuttoa valmisteltiin vuoden 2019 syksystä asti ja tuliteriin moderneihin tiloihin päästiin muuttamaan maaliskuun lopussa. Sijainti liikenteen solmukohdassa kehittyvässä Pasilassa parantaa asiakkaiden pääsyä toimistolle ja ensimmäiset kaksi tuntia parkkihallissa ovat autolla saapuville myös maksuttomia.

Muutoksia organisaatiossa

Muutosten yhteydessä myös henkilöstömme toimenkuvat muuttuivat. Päävastuullisena salkunhoitajana jatkaa Antti Lahtinen. Salkunhoitotiimin jäseniksi tulevat sijoitustoimintaa tukemaan myös toimitusjohtaja Aarni Pursiainen sekä asiakasrajapinnassa toimiva Tuomas Hillukkala.

Aarnilla (KTT) on pitkä kokemus rahoitus- ja sijoitusalalta. Hän on vuosina 2001–2019 toiminut useissa Fennia -ryhmän sijoitustoiminnan asiantuntija- ja johtotehtävissä, viimeksi Fennia Varainhoidon sijoitusjohtajana ja toimitusjohtajan varamiehenä.

Tuomas on toiminut asiakasvastuullisena sijoitusalalla vuodesta 2010 ja on suorittamassa kuluvan vuoden aikana viimeistä osaa vaativasta ja kansainvälisesti arvostetusta CFA-sertifioinnista, joka kattaa portfolion hallintaa laajasti eri omaisuusluokkien näkökulmasta. Tuomas tulee tekemään mm. yhtiöanalyysiä sekä muita salkunhoidollisia toimenpiteitä.

Samassayhteydessä Ville Terhemaa jää pois yhtiön palveluksesta ja Tuomas vastaa jatkossa asiakkuuksien hoidosta yhtiössä.

Markkinatilanne ja näkymät tulevaisuuteen

Monia asiakkaita mietityttää koronaviruksen aiheuttama epävarmuus ja se miten se vaikuttaa erityisesti osakemarkkinoihin. Tulemme lähiaikoina tekemään laajemman katsauksen markkinatilanteeseen ja koronan aiheuttamiin muutoksiin salkkuyhtiöiden näkymissä. Lähetämme tästä erikseen tiedon asiakkaillemme, kun katsaus on valmis.

Kuten aina, mikäli kysymyksiä tai ajatuksia herää, olemme tavoitettavissa puhelimella sekä sähköpostilla ja vastaamme mielellämme kysymyksiin.

Dividend Housen Tiimi

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste