Aristokraattirahastolle hyvä startti!

Dividend House perusti osinkoaristokraatteihin keskittyvän Dividend House Global Aristocrats -rahaston joulukuussa 2016. Osinkoaristokraatit ovat yhtiöitä, jotka ovat pystyneet kasvattamaan osinkojaan esim. kymmenen vuotta peräjälkeen. Maailmalta niitä löytyy useita satoja, Pohjoismaista kahdeksan ja Suomesta ei yhtäkään. Sijoitusten maantieteellinen hajauttaminen on aina järkevää, mutta osinkoaristokraatteihin sijoitettaessa siis välttämätöntä.

Maailman pörssilistatuista yhtiöistä osinkoaristokraatteja on määritelmästä riippuen vain noin 1-2 %, mikä tekee niiden löytämisestä tavalliselle yksityissijoittajalle haastavaa. Hyvillä salkunhoitotyökaluilla neulan etsiminen heinäsuovasta on kuitenkin hieman helpompaa ja salkunhoitajan työtä helpottaa lisäksi se, että voi jatkossa itse keskittyä vain kiiltävimpiin helmiin ja jättää suurimman osan (yli 50 000) maailman osakkeista muiden huoleksi.

Rahaston liikkeellelähtöä valmisteltiin huolellisesti jo kesästä lähtien mm. tutkimalla potentiaalisia sijoituskohteita ja avaamalla uusia säilytys- ja valuuttatilejä eri maailmankolkkiin. Kävi ilmi, että esim. kaupankäynti Intiassa vaatii aikamoisen paperisodan, Etelä-Afrikassa ei välttämättä tarvita erillistä valuuttatiliä ja että Hong Kongissa kaupankäynti on transaktioveron vuoksi hieman tavallista kalliimpaa. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja useimmissa Euroopan maissa kauppaa tehdäkseen ei kovin haastavia sirkustemppuja tarvitse tehdä.

Sijoitukset oli mietitty ja suunniteltu etukäteen niin yksityiskohtaisesti, että rahaston ensimmäisenä toimintapäivänä salkunhoitajan piti ainoastaan lähettää ostotoimeksiannot maailmalle ja seurata niiden toteutumista. Rahastoon ostettiin juuri niitä osakkeita, joita ennalta oli suunniteltu ostettavan, ja sen varoista oli ensimmäisen päivän iltana sijoitettu 97 %.

Kasvavien osinkojen ohella tarkastelemme tuttuun tapaan mm. toimialoja, yhtiöiden kilpailuetuja, taseita ja oman pääoman tuottoa. Rahaston sijoitukset ovatkin keskimäärin nettovelattomia ja niiden oman pääoman tuotto on huomattavasti keskimääräistä korkeampi. Rahasto tarjoaa lisäksi aidon hajautushyödyn, koska sen varoista tällä hetkellä alle 40 % on sijoitettu Eurooppaan ja alle 20 % sijoituksista on euroalueella. Yhtälössä on monta muuttujaa ja yhtäläisyysmerkin oikealla puolella hyvin hajautettu, laadukkaista yhtiöistä koottu globaali osakesalkku, jonka kanssa sekä sijoittaja että salkunhoitaja voivat nukkua yönsä hyvin. Rationaalinen sijoittaja saakin tässä samalla vastauksen siihen yleiseen kysymykseen, kannattaako salkunhoitotyöstä ylipäätään maksaa mitään. Ehkä sittenkin?

Ensimmäisen kuukauden aikana rahastoon osui jo muutamia positiivisia uutisia, kun esim. kanadalainen CCL Industries ilmoitti ostavansa kilpailijansa Innovia Groupin. Yhtiöiden liiketoiminnat ovat toisiaan täydentäviä. Urheilukengistään ja –vaatteistaan tunnettu NIKE julkisti hyvän osavuosituloksen, joka ylitti odotukset. Ruotsalainen perintäyhtiö Intrum Justitia oli myös hyvässä vedossa, koska Lindorff-kaupan ehdot paranivat.

Rahasto on herättänyt asiakaskunnassamme melkoisesti kiinnostusta ja se onkin kerännyt parissa kuukaudessa jo lähes seitsemän miljoonan euron pääomat. Ei ihme, sillä osinkoaristokraatit ovat historiallisesti pitkällä aikavälillä menestyneet pörssissä keskimääräistä paremmin ja keskimääräistä pienemmällä riskillä!

 

Jarno Nurminen

Salkunhoitaja

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste