Investors Nordic Small Capin ja Investors Global Aristocratsin salkunhoidosta vastaa jatkossa Investors House rahastojen salkunhoitotiimi, jonka päävastuullisena salkunhoitajana toimii Tuomas Hillukkala ja toisena salkunhoitajana Aarni Pursiainen. Tuomas on toiminut asiakasvastuullisena sijoitusalalla vuodesta 2010 ja yhtiömme palveluksessa vuodesta 2017. Hän on parhaillaan suorittamassa viimeistä osaa vaativasta ja kansainvälisesti arvostetusta CFA-sertifioinnista, joka kattaa portfolion hallintaa laajasti eri omaisuusluokkien näkökulmasta. Tuomas siirtyi Investors House Rahastojen salkunhoitotiimiin huhtikuussa 2020.
Tuottokiinteistöt erikoissijoitusrahaston salkunhoitajaksi tulee Investors House Rahastojen toimitusjohtaja KTT Aarni Pursiainen. Aarnilla on pitkä kokemus rahoitus- ja sijoitusalalta. Hän on vuosina 2001–2019 toiminut useissa Fennia -ryhmän sijoitustoiminnan asiantuntija- ja johtotehtävissä, viimeksi Fennia Varainhoidon sijoitusjohtajana ja toimitusjohtajan varamiehenä.
Nyt kuvattu tehtäväkierto on seurausta Antti Lahtisen siirtymisestä Investors Housen kiinteistövarallisuudesta vastaavaksi johtajaksi. Muutos salkunhoitotiimissä ei vaikuta rahastojen sijoitusstrategiaan. Myös asiakaspalvelu jatkuu ennallaan.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Aarni Pursiainen, 040 829 5991