Salkunhoitajan blogi: Mistä on Iso-Britannia tehty?

Kuninkaallisista, Land Rovereista, Rolls Royceista, kello viiden teestä, perhokalastuksesta, öljykangastakeista ja ruutu- ja kukkakuoseista on Iso-Britannia tehty. Ja hyvistä, laadukkaista pörssiyhtiöistä on Iso-Britannia tehty.

Britit ovat tunnettuja konservatiivisuudestaan ja pitkistä perinteistään. Konservatiivisuuteen en ota kantaa, mutta pitkillä perinteillä on se hyvä puoli, että ne mahdollistavat useiden, satoja vuosia vanhojen yritysten ja brändien olemassaolon. Esimerkiksi ruutukuoseistaan tunnettu Burberry on perustettu vuonna 1856, ja sen tuotteet ovat edelleen huippumuodikkaita. Land Rover Defender – maastoauto kesti aikaa melkein 70 vuotta vain pienin muutoksin, ennen kuin tulee tiensä päähän vuoden 2015 lopussa. Twiningsin teetä on juotu vuodesta 1706. Barbourin öljykangastakeissa on pidelty sadetta vuodesta 1849.

Dividend House European Small Cap –rahaston sijoituksista haluan tässä yhteydessä nostaa esille kirjakauppaketju WH Smith Plc:n.  Yhtiön perustivat Henry Walton Smith ja hänen vaimonsa Anna Smith vuonna 1792, kuningas Yrjö III:n hallitessa Iso-Britannian kuningaskuntaa. Smithit myivät aluksi sanomalehtiä yhdessä myyntikojussa Lontoossa. 1800-luvun puolelle tultaessa Smithit olivat ottaneet valikoimaansa sanomalehtien lisäksi myös toimistotarvikkeet. Yhtiön perivät Henry Waltonin ja Annan pojat Henry Edward ja William Henry Smith vuonna 1816 ja myöhemmin, vuonna 1846 William Henryn poika, nimeltään niin ikään William Henry, otettiin 21-vuotiaana mukaan kehittämään yhtiön liiketoimintaa.  1848 avattiin yhtiön ensimmäinen kirjakauppa Eustonissa, ja samana vuonna useampikin myymälä aloitti toimintansa niin sanotun rautatiemanian seurauksena.  Vuonna 1850 WH Smith tunnettiin Britannian johtavana lehtikioskiketjuna ja yhtiöllä oli jo varastoja ympäri Iso-Britanniaa, mm. Dublinissa, Birminghamissa, Manchesterissa ja Liverpoolissa. Vuonna 1868 William Henry Smith toisesta tuli parlamentin alahuoneen jäsen ja vuonna 1874 hänelle myönnettiin titteli First Lord of the Admiralty. Hänen kuoltuaan vuonna 1891 leskeksi jäänyt Emily Danvers Smith aateloitiin ja tämä sai arvonimen Hambledenin varakreivitär (Viscountess Hambleden). Varakreivin aatelisarvo on säilynyt suvussa ja arvonimeä kantaa nykyisin kukapa muu kuin William Henry Smith, Hambledenin viides varakreivi.

Vuonna 2015 yhtiöllä on yhteensä 1300 myymälää ja toimintaa myös Iso-Britannian ulkopuolella 19 eri maassa. Liikevaihtoa kertyy vuosittain toista miljardia ja tulosta yli sata miljoonaa puntaa. Yhtiön tunnetuin liiketoiminta on lentokentillä, rautatieasemilla ja moottoriteiden varsilla sijaitsevat lehti- ja kirjakaupat. Osakemarkkinoilla yhtiö tunnetaan erittäin ammattimaisesta johtamistavasta ja sijoittajaystävällisyydestään. Yhtiö onkin vuoden 2006 jälkeen palauttanut osakkeenomistajilleen osakkeiden takaisinostojen ja osinkojen kautta yli 700 miljoonaa puntaa. WH Smithin oman pääoman tuotto on yli 80 %, ja tulos on kasvanut viiden viimeisen vuoden aikana keskimäärin 13 % joka vuosi. Osingot ovat kasvussa ja yhtiö on nettovelaton. Täydellisyyttä hipova yritysprofiili sopii rahastoomme 4,1 % painollaan kuin nenä päähän. 223-vuotisen historiansa aikana yhtiö on selviytynyt sodista ja lama-ajoista, joten uskomme, että myöskään Grexit, Brexit tai edes Fixit eivät tule sitä hetkauttamaan.

WH Smith tulos       WH Smith osinko

Jarno Nurminen

Salkunhoitaja

 

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste