DH yrittäjätarinoita, osa VII – Sarianne Reinikkala

finncontainers

Finncontainers Oy Ltd

Raumalta lähtöisin oleva Sarianne Reinikkala toimi työuransa alussa Kelan Rauman paikallistoimistossa ja myöhemmin työntutkijana Helsingissä. Hän kuitenkin siirtyi yksityiselle puolelle, oli perustamassa atk-alan firmaa ja lähti 25-vuotiaana palkkatöihin konttien pariin. Oltuaan töissä kahdessa eri konttiyrityksessä tuli Sariannelle vuonna 1996 eteen tilanne, jossa hänen tuli miettiä mitä tehdä seuraavaksi. Koska konttiala oli tuttu, päätti hän perustaa alalle oman yrityksen, Finncontainers Oy:n.

Reinikkalan perheessä ei ollut yrittäjiä ja yrittäjyyden palon oletetaankin tulevan äidin isoisältä Kalle Turjalta, joka perusti ja omisti saippuatehtaita Helsingissä (Kookos), Salossa ja Vaasassa. Naisyrittäjyyden malli tullee äidin isoäidiltä Saima Parantaiselta, joka omisti sekä ompelimon että kampaamon 1900-luvun alun Helsingissä.

Aloittava yrittäjä sai hyvän liiketoimintasuunnitelman ansiosta Keralta (nyk. Finnvera) sadan tuhannen markan lainan, jonka turvin toiminta käynnistettiin aluksi ostamalla käytettyjä kontteja. Vähemmistöosakkaaksi yritykseen tuli Sariannen veli Jukka Reinikkala, joka alkoi pian työskennellä yhtiössä myynnin parissa. Sariannella on aina ollut into kehittää ja tehostaa toimintaa sekä hyödyntää uutta teknologiaa. Hänen vastuullaan oli yrityksen hallinto, markkinointi ja verkkopalvelut.

Tänä päivänä puhutaan paljon verkkokaupan kasvusta. Finncontainersilla oli jo vuonna 1999 oma verkkokauppa, joka oli aluksi osana Keltaisten sivujen verkkopalvelua. Siellä myytiin sekä uusia että käytettyjä kontteja. Ensimmäisenä vuonna verkon kautta tuli jo 10 prosenttia liikevaihdosta.  Nykyään Finncontainersin liikevaihto on yli kolme miljoonaa euroa ja merkittävä osa siitä tulee sähköisistä kanavista.

Kontti.fi -verkkokauppa viettää 20-vuotisjuhlaa ensi vuonna ja se on ehtinyt olla jo kolmella eri alustalla. Kaupan rinnalle on perustettu konttifaneille oma konttiblogi.fi -sivusto. Uusinta alustaa valitessaan Reinikkala huomasi, miten verkkopalvelut ovat nykypäivänä pirstaloituneet ja melko haastavia valita. Toisaalta tarjontaa on nyt paljon ja digipalvelujen osaaja pääsee melko pienelläkin rahalla kiinni markkinoihin.

Tietotekniikka oli aikaisessa vaiheessa mukana myös tehostamassa konttien kuljetusten hallintaa. Finncontainers onkin ollut edelläkävijä konttilogistiikan ohjauksen ja tiedonkulun sähköistämisessä. Verkkolaskuja yhtiö otti vastaan jo 2000-luvun vaihteessa ja pyrki sen jälkeen systemaattisesti eroon paperityöstä. Paperittomaan konttoriin päästiinkin jo 2010-luvun alussa. Sähköisestä laskutuksesta innostuneena Sarianne perusti ystäviensä kanssa HSR NetAction Oy:n, joka järjesti sähköisen taloushallinnon koulutuksia. Sittemmin Sarianne myi yrityksen osakkeet ystävänsä pojalle.

Konttien pääasiallinen tarkoitus on kuljettaa tavaraa paikasta toiseen niin merellä kuin maallakin. Finncontainers on kuitenkin jatkuvasti kehittänyt uusia ja usein hyvin luoviakin tapoja hyödyntää kontteja. Niitä on käytetty messuilla näyttely- ja tarjoilutiloina, TV-tuotantojen varasto- ja taukotiloina, välivarastoina ja jopa puhtaasti mainospaikkoina. Kontteja voidaan käyttää myös asumiseen.

Sarianne on aina ollut avoin uudelle ja halunnut kehittää itseään jatkuvasti ja tämä onkin hänen neuvonsa aloitteleville yrittäjille: ole utelias, verkostoidu ja kehitä itseäsi jatkuvasti – älä jää paikoilleen. Henkilöstön viihtyvyydestä ja tyytyväisyydestä pitää myös huolehtia, sillä henkilöstö on yksi yrityksen menestyksen tärkeimmistä tekijöistä. Töissä saa ja pitää olla mukavaa.

Yrityksen kasvaessa yrittäjän ei enää itse tarvitse puuttua jokaiseen yksityiskohtaan, vaan yrittäjä voi katsoa onnistuneensa, kun organisaatio on toimintakykyinen omillaan. Tällöin yritys on myös helppo myydä tai siirtää seuraavalle sukupolvelle. Tästä tilanteesta Sarianne on erityisen tyytyväinen. Jos hän nyt tekisi jotain jälkeenpäin ajatellen toisin, olisi hän ehkä kasvattanut yritystään nopeammin ja keskittynyt enemmän sen kehittämiseen. Mutta jo se, että yritys säilyttää nykyasemansa eikä lähde näivettymään, vaatii jatkuvaa kehittämistyötä.

Vuosaaren satamassa Finncontainersin toimitiloissa tekee nykyään töitä rinta rinnan kaksi sukupolvea. Tytär Rebecca Reinikkala alkoi ottaa vastuuta yritystoiminnasta Sariannen ollessa Helsingin Yrittäjien ensimmäinen naispuheenjohtaja vuosina 2016 – 2017.

Oman yritystoiminnan ohella Sarianne on ollut aktiivinen verkostoituja ja yrittäjyyden edistäjä. Tällä hetkellä hän vaikuttaa Suomen Yrittäjien hallituksessa ja on saanut useita Yrittäjien ansiomerkkejä. Kauppakamaritoiminnassa hän on ollut mukana monta vuotta erilaisissa projekteissa, satama- ja logistiikkavaliokunnassa sekä Helsingin Seudun kauppakamarin valtuuskunnassa.

Helsingin Yrittäjien puheenjohtajana Sarianne perusti Helsinkiin kansainvälisten yrittäjien HEI (Helsinki Entrepreneurs International) -verkoston, jossa on jo lähes tuhat jäsentä. Hän vaikuttaa myös Pörssiklubilla toimivan Naisten Oman Pörssiklubin (NOP) ohjausryhmässä. Tällä hetkellä nämä kaksi verkostoa vievät yrittämisen ohella eniten hänen aikaansa.  Vapaa-ajallaan hän käy kuntosalilla, golfaa ja kokkailee laulaja-aviomiehensä kanssa.

Sarianne Reinikkala on ollut Dividend Housen hallituksessa vuodesta 2016 lähtien.

Lähteet:
Konttien kanssa – Finncontainers Oy 20 vuotta
www.kontti.fi
https://sariannereinikkala.com/

 

Tutustu myös muihin yrittäjätarinoihin täältä

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste