Indeksisijoittaminen on viime aikojen keskustelussa nostettu ylivertaiseksi sijoitustyyliksi. Pääasiassa sijoitustyylin edullisuuteen keskittyvä keskustelu jättää usein huomiotta tämän mekaanisen sijoitusmuodon rajoitteet. Aktiiviselle osakepoimijalle tarjoutuukin aika ajoin mahdollisuus hyötyä mekaanisten myyntien aiheuttamista markkinaliikkeistä, toteaa Dividend Housen salkunhoitaja Risto Päivänsalo. Viimeksi näin tapahtui torstaina 31.5. Raision osakkeella.
Indeksisijoittaja sijoittaa indeksiin. Sijoitustyylin suosio on kasvanut erityisesti näennäisen matalien kulujen johdosta. Sijoitustyylin Indeksisijoittaja ei pyri voittamaan indeksiä eikä tekemään aktiivisia sijoituspäätöksiä, vaan osakevalinnat noudattavat orjallisesti indeksin määrittäjän algoritmejä. Indeksin sisällön muuttuessa muutetaan myös salkkua vastaavasti sijoituskohteesta, hinnasta, likviditeetistä tai ylipäätään mistään välittämättä – päätös on täysin mekaaninen. Indeksisijoittajan pahin pelko on yli- tai alipaino, ikään kuin sijoittamiseen liittyvä riski poistuisi indeksiä seuraamalla.
Suomen markkinalla nähtiin toukokuun lopussa mielenkiintoinen näytös mekaanisen indeksisijoittamisen varjopuolesta. MSCI indeksin sisällössä tapahtui muutamia muutoksia. Otetaan Raisio esimerkkinä. Raision osake poistui indeksistä ja kuinka ollakaan indeksisijoittajat myivät. Indeksisijoittajien määrän kasvettua myös muutokset salkuissa näkyvät markkinalla selvästi. Kansainväliset välittäjät myivät parin viimeisen päivän aikana Raision osakkeita moninkertaisesti normaaliin päivävaihtoon verrattuna. Raision likviditeetti ei myyntiä oikein kestänyt ja ostajia löytyi riittävästi vasta kurssin laskettua voimakkaasti.
Osinkosijoittaja kiittää tarjoutuneesta ostopaikasta. Perinteinen pitkäjänteinen sijoittaja tuntee omistamansa yhtiöt, osaa arvioida riskit ja potentiaalin, ja on myös kiinnostunut osakkeen hinnasta. Näitä mahdollisuuksia indeksisijoittajalla ei ole. Indeksimuutoksen koittaessa osakkeesta on päästävä eroon, ettei joudu ylipainoon.
Nostimme Raision kuun viimeisenä päivänä suurimpien sijoitusten joukkoon, ja haluamme nostaa yleiseen tietoisuuteen myös sen, minkälaisia kompromisseja indeksisijoittaja tulee tehneeksi näennäisen tehokkuuden nimissä.
Lähde: NasdaqOMX
Lisätietoja
Risto Päivänsalo, salkunhoitaja, puh 040 522 2309
Kaarlo Luostarinen, sijoitusjohtaja, puh. 050 547 6460