OSAKESÄÄSTÄJIEN KESKUSLIITON TOIMITUSJOHTAJA ANTTI LAHTINEN DIVIDEND HOUSEN SALKUNHOITAJAKSI JA OSAKKAAKSI

Dividend House Oy on nimittänyt Antti Lahtisen salkunhoitajaksi European Small Cap sekä Global Aristocrats -rahastoihinsa. Lahtinen siirtyy tehtävään Osakesäästäjien Keskusliiton toimitusjohtajan tehtävästä.

”Tunnen Antin pitkältä ajalta ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme hänet salkunhoitajaksi Dividend Houseen. Monipuolinen tausta on salkunhoitajalle aina vahvuus, ja Antin yhteensä 20 vuoden kokemus pääomamarkkinoilta sekä tausta asiakkaan etuja ajavasta sijoittajajärjestöstä antavat juuri oikeat lähtökohdat sijoittaa pitkäjänteisesti ja menestyä salkunhoitajana”, Dividend House Oy:n toimitusjohtaja Risto Päivänsalo kertoo.

Antti Lahtinen kommentoi uutta tehtäväänsä: ”Dividend Housessa minua innostaa selkeä osinkoihin keskittyvä sijoitusfilosofia, sillä osinkojen kasvuvauhti selittää merkittävän osan osakkeiden tuotoista pitkällä aikavälillä. Yhtiötä on myös johdettu ja kasvatettu ammattimaisesti ja sen työntekijät ovat kokeneita ja osaavia, joten siirryn uuteen tehtävääni motivoituneena ja luottavaisin mielin.”

Antti Lahtinen aloittaa tehtävässään 1. maaliskuuta 2018.

Lisätietoja:
Risto Päivänsalo, toimitusjohtaja, Dividend House Oy, 040 522 2309
Antti Lahtinen, 040 538 6931

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste