Dividend Housen rahastojen osingot jatkavat kasvuaan

Osingot jatkavat kasvuaan tänäkin keväänä. Rahastojemme sijoituskohteiden maksamat osingot viime vuoden tuloksista ovat selvillä ja näin myös rahasto-osuuskohtaiset osingot on saatu laskettua.

Dividend Housen sijoitusfilosofian keskeinen tavoite on saavuttaa vuosittain kasvava osinkovirta. Tavoitteiseen on päästy joka vuonna yhtiön historian aikana. Pohjoismaisten rahastojemme osingot ovat kasvaneet jo pitkään ja olemme pystyneet todistamaan, että sijoitusfilosofiamme toimii myös Pohjoismaiden ulkopuolella.

Alla olevat kuvaajat esittävät Dividend Housen rahastojen osinkokehityksen toiminnan alusta euroina per rahasto-osuus. A-osuuden osalta osingot jaetaan vuosittain tuotto-osuutena asiakkaille. B-osuuden osalta osingot sijoitetaan uudelleen rahaston sisällä jolloin kertyvä osinko myös kasvaa nopeammin.

Dividend House Oy:n hallinnoimien sijoitusrahastojen A-osuuksien tuotot irtoavat rahastojen 3.4.2017 vahvistettavista arvoista. Tuotto maksetaan niille osuudenomistajille, jotka ovat rahastojen osuudenomistajarekisterissä 31.3.2017.

  • Tuotto/osuus: Dividend House Nordic Small Cap: 6,16 EUR
  • Tuotto/osuus: Dividend House European Small Cap: 3,28 EUR
  • Tuotto/osuus: Dividend House Global Aristocrats: 2,16 EUR

Tuotto maksetaan rahastojen osuudenomistajille 5.4.2017.

Lisätietoja:

Risto Päivänsalo, toimitusjohtaja & salkunhoitaja, puh 040 522 2309

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste