Dividend Housen rahastojen osinkojen kasvu jatkui

Dividend Housen hallinnoimien rahastojen osingot jatkavat kasvuaan tänäkin keväänä. Rahastojemme sijoituskohteiden viime vuoden tuloksista maksamat osingot ovat selvillä ja näin myös rahasto-osuuskohtaiset osingot on voitu laskea.

Dividend Housen sijoitusfilosofian keskeinen tavoite on saavuttaa vuosittain kasvava osinkovirta. Tavoitteiseen on päästy jokaisena vuonna yhtiön historian aikana. Pisimpään toimineen pohjoismaisen rahastomme osingot ovat kasvaneet jo kahdeksan vuotta peräkkäin ja kaksi muuta rahastoamme ovat todistaneet, että sijoitusfilosofiamme toimii myös Pohjoismaiden ulkopuolella.

Ennustettavuus ja laatu osinkojen kasvun taustalla

Etsimme vahvoja yhtiöitä kasvavilta toimialoilta, jotta tulevien vuosien osingot olisivat mahdollisimman varmasti kasvussa. Tämän lisäksi uudelleensijoitamme osingot niin, että tuloksena on taas ensi keväänä entistä suurempi osinkopotti. Toisin sanoen haemme myös osinkoina saadulle pääomalle vuosittain kasvavia osinkoja.

Dividend Housen rahastojen osinkokehitys toiminnan alusta euroina per rahasto-osuus. A-osuuden osalta osingot jaetaan vuosittain tuotto-osuutena asiakkaille. B-osuuden osalta osingot sijoitetaan uudelleen rahaston sisällä jolloin kertyvä osinko myös kasvaa nopeammin.

Dividend House Oy:n hallinnoimien sijoitusrahastojen A-osuuksien tuotot irtoavat rahastojen 8.4.2019 vahvistettavista arvoista. Tuotto maksetaan niille osuudenomistajille, jotka ovat rahastojen osuudenomistajarekisterissä 5.4.2019.

  • Tuotto/osuus: Dividend House Nordic Small Cap: 6,55 EUR
  • Tuotto/osuus: Dividend House European Small Cap: 3,58 EUR
  • Tuotto/osuus: Dividend House Global Aristocrats: 2,31 EUR

Tuotto maksetaan rahastojen osuudenomistajille 11.4.2019.

Lisätietoja:

Risto Päivänsalo, toimitusjohtaja & salkunhoitaja
puh 040 522 2309

Investors House Rahastot Oy (2295445-4) – Veturitie 11 T 152, 00520 Helsinki – 010 322 1530 | Tietosuojaseloste