Syyskuun alussa tuli kuluneeksi vuosi Dividend House European Small Cap –rahaston lanseerauksesta ja toimitusjohtaja Risto Päivänsalo kertaa tyytyväisenä kulunutta vuotta. ”Pieniin ja keskisuuriin eurooppalaisiin osingonmaksajiin erikoistunutta rahastoa ei ennen meidän lanseerausta ollut. Tuote on löytänyt hyvin paikkansa ja on selvästi kiinnostanut asiakkaita. Osuudenomistajia rahastolla on jo lähes 400 kpl. Salkunhoidossa Jarno on tehnyt töitä systemaattisella otteella ja onnistunut erinomaisesti löytämään alueelta laadukkaat osingonmaksajat, ja rahaston tuotto on ollut todella hyvä.”
European Small Cap –rahasto tuotti ensimmäisen toimintavuotensa aikana 27,92 %. Rahaston vertailuindeksi, eurooppalaisten pienyhtiöiden keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava STOXX Europe Small 200 –indeksi nousi vastaavana aikana 13,47 %. Rahasto siis tuotti yli kaksinkertaisesti vertailuindeksinsä verran. Erinomainen arvonkehitys oli seurausta rahaston sijoitusfilosofiasta, jonka mukaan se sijoittaa erittäin laadukkaisiin yhtiöihin, joilla on terve tase ja korkea oman pääoman tuotto, sekä kasvava tulos ja sen myötä kasvavat osingot. Erityisen hyvin rahasto pärjäsi vertailuindeksiään vastaan sellaisina ajankohtina, jolloin epävarmuus osakemarkkinoilla oli keskimääräistä suurempi. Esimerkiksi juuri päättyneen elokuun aikana eurooppalaisten pienyhtiöiden osakekurssit laskivat keskimäärin 6,89 %, mutta rahaston arvo laski vain 3,07 %.
Rahasto sijoittui hyvin myös Morningstarin rahastovertailussa. Yhden vuoden tuotolla mitattuna se oli 1.9.2015 globaalisti sijalla 3/86 omassa ”Eurooppa pienyhtiöt osakkeet” – kategoriassaan. Taakse jäivät nimekkäiden ulkomaisten varainhoitotalojen sekä Suomessa edustettujen suurten vähittäispankkien omat rahastot. Suomeen rekisteröidyistä Eurooppa Small Cap – rahastoista Dividend Housen rahasto oli lajissaan paras.
Lähde Morningstar